squash.nu!

Squashliigan miesten SM-sarja Oulussa

Squashliigan miesten SM-sarja oli tänään rantautunut Oulun satamakaupunkiin. Sarjajohtaja ESRC oli matkassa ilman kakkosnyrkkiään Matias Tuomia, joka oli vuorostaan länsinaapurin pääkaupungissa auttamassa sikäläistä seuraansa Linköpingiä vankistamaan liigajohtoaan (Matias toikin muuten varamiehisen Linköpingin päivän ainoan sarjapisteen).

Lieneekö kylmä loppusota jo alkanut, mutta Liiton tulosautomaatti oli kirjannut espoolaisille häviön helsinkiläistä kaimaseuraansa vastaan, ja häviäjänä olisi ollut nimen omaan Suomen ja Espoon ykkönen Olli Tuominen, päänahan korjaajana Heikki Kononen. Näinhän ei tietenkään ollut, vaan Olli otti puhtaan (ja eränumeroiden valossa helpon) 3-0-voiton. Tulosautomaatti oli myös kirjannut “häviön” sarjataulukkoon, niin että Espoon johto Mikkeliin olisi ollut vain 3 pistettä.

Allekirjoittaneen tuohtumus virheellisestä tulospalvelusta aiheutti “domino-ilmiön“, jonka ansiosta tulosliuska korjattiin osittain vastaamaan todellisuutta (osittain siten, että vielä kello 20:10 väittää Liiton liigasivuston yläosio ottelun kääntyneen HSRC:lle 3-1; no ehkä aika korjaa…)

Tammikuun 16. 2010, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

1 Comment lisää...

Pelti-kii

Pateettiset Pelti-kii-pellet ovat tainneet vetää piponsa niin tiukkaan silmille, että siitä on tullutkin naamioväline ja näin on kiva puhua paskaa nimettömänä. Squash.nu:n ylläpitäjä on aina esiintynyt omalla nimellään (löytyy alareunasta) ja tekee niin vastakin.

Koska kaikki eivät ole Pelti-kiin jakelulistalla (ei ole muuten squash.nu:kaan…!), niin ajattelimme palvella lukijakuntaamme ja paljastaa linkit Pelti-kiin netistä löytyneisiin versioihin.

Lukekaa ja ihmetelkää…

Pelti-kii 1

Pelti-kii 2

Pelti-kii 3

Joulukuun 6. 2009, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

kirjoita kommentti lisää...

Squash-liigan 3. kierros

Squashliigan miesten SM-sarjan 3. kierros käytiin ESRC:n isännöimänä Esport Centerissä. Järjestävä seura oli päättänyt viedä kierroksen läpi vain kolmella kentällä, joten pelit venyivät iltamyöhäiseen, viimeisen matsin viimeinen pallo läsähti vasta kello 16:40. Tämä on melko myöhään, kun itse pelit aloitettiin ajallaan eikä muita viivästyksiä sattunut.

(lue loppuun…)

Marraskuun 28. 2009, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

5 Comments lisää...

Tampere Open 2009

Osallistujamäärät

Tämän vuoden Tampere Openiin osallistui puheenjohtaja Jari Hämäläisen mukaan turnauksen historian ennätysmäärä pelaajia. JH puhui 109 kisaajasta, mutta kuten ystävämme ameriikkalaiset tapaavat sanoa: “Beauty is in the Eyes of the Beholder”. Tuloksista laskettuna paikalla kävi - enemmän tai vähemmän pikaisesti - 99 miehen- tai naisenpuolta, kaavioissa oli kaikkiaan 102 ja alkuperäisellä ilmoittautumislistalla 106. Ehkäpä tuohon 109:ään laskettiin mukaan omat juniorit, jotka kisasivat “muiden ohella”. Mainittakoon, että TSK:n omilla nettisivuilla kehuttiin sponsoriehdokkaille (tämä oli ennen kisoja; nythän maininta on jo poistettu…) Tampere Openiin osallistuvan yleensä 100-150 pelaajaa, joten jostain silmien tai korvien välistä se totuus ja ennätyksen toteutuminen löytynee (ellei sitten maanantaiaamun kaurapuurosta).

(lue loppuun…)

Marraskuun 16. 2009, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

1 Comment lisää...

Taas ykkössijoitetun peruutus

Niinpä siinä kävi kuin uumoiltiin, jo toisena perättäisenä viikonloppuna tuli ykkössijoitetun peruutus ykkösluokan turnauksessa, ilman terveyssyytä, kun ei vaan ehdi. No eihän näillä asioilla niin väliä ole.

Marraskuun 13. 2009, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

kirjoita kommentti lisää...

ESRC Cup 2009

ESRC:n tämänvuotinen nimikkoturnaus (tällä kertaa ytimekkäästi: ESRC Cup!) on takanapäin ja squash.nu haluaa tallentaa jälkipolville muutaman rivin muisteluja.

(lue loppuun…)

Marraskuun 8. 2009, kirjoitti admin, aiheet Turnaukset, Yleistä

kirjoita kommentti lisää...

Matias ja Heke Sveitsissä

Matias Tuomi ja Henrik Mustonen suuntasivat tänä viikonloppuna Espoon Suvelan sijaan Sveitsiin, jossa keväisin pelattavasta Swiss Openista molemmilla pojilla on aikaisempaa kokemusta. Edellisten vuosien perhemajoituksesta oli tänä vuonna luovuttu ja tarjolla oli “edullista” hotellitilaa. Pojat päättivät kuitenkin säästää rahat tuleviin koitoksiin ja onnistuivat puhumaan itsensä Heken viimevuotisen isäntäväen hoiviin.

Kaavio oli puristettu aikaisemmasta 32:sta 16:een, mutta molemmat poikamme mahtuivat sutjakkaasti suoraan pääsarjaan. Matiaksella oli vastassa vanha tuttu, yön musta sierraleonelainen Issa Kamara, joka ilmeisen vajaakuntoisena jäi kuitenkin pahasti Matiaksen jalkoihin, suoraan 3-0. Hekellä oli vastassa Itävallan Jakob Dirnberger, jolle Heke antoi vain yhden erän.


Matias aloitti lauantain urakan pirteästi ja kukisti karsinnoista pääsarjaan nousseen ja eilen Ranskan [3] Joan Lezaudin viidessä erässä voittaneen Englannin Stephen Siveterin 3-1. Heke taisteli tiukasti 4-sijoitetun Englannin Eddie Charltonin kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan viidessä erässä.


Matias pisti sveitsiläisen [1] Nicolas Müllerin ahtaalle, mutta ei saanut lopulta käännettyä yhtään erää itselleen. Suora tappio 0-3.

36th Swiss Open 2009 (PSA $4000)

1. kierros:
[5] Henrik Mustonen - Jakob Dirnberger AUT 3-1 (11-7, 11-7, 9-11, 11-3)
Matias Tuomi - [7] Issa Kamara SLE 3-0 (11-3, 11-2, 11-2)
2. kierros:
[5] Henrik Mustonen - [4] Eddie Charlton ENG 2-3 (11-3, 2-11, 8-11, 11-9, 6-11)
Matias Tuomi - [Q] Stephen Siveter ENG 3-1
Välierät:
Matias Tuomi - [1] Nicolas Müller SUI 0-3 (3-11, 6-11, 9-11)

Lyhyt kisakertomus löytyy SquashSiten sivuilta

Maaliskuun 22. 2009, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

1 Comment lisää...

Moskovan turnaus

Matias Tuomi ja Heke Mustonen jatkavat yhteismatkailuaan tällä kertaa itänaapurissa. Pojat astuivat idän pikajunaan torstai-iltana ja perjantaina alkaa karsinnattoman Russian Opportunities Fund Championshipin pääsarja.

Muutaman peruutuksen jälkeen koko kaavio pantiin uusiksi. Matias joutui ojasta allikkoon, sillä aiemmin tarjolla olleen Etelä-Afrikan Rudi Willemsen sijaan hän saa vastaansa Egyptin Mohamed Elkeiyn!. Heken hyvä tuuri arvonnoissa sen sijaan jatkuu, sillä uusitussa kaaviossakin hänen vastaansa astelee sama mies kuin ennen, kisaisäntä ja suomalaisillekin tuttu Aleksei “Severi” Severinov. Heke on siis virallisestikin nyt “Hannu Hanhi“.


Hekellä ei ollut ongelmia Venäjän tähden (”Rossija svezda..?”) kanssa. Toinen erä meni tiukille, mutta puhdas voitto heltisi lopulta 3-0. Matiaksen matsissa Elkeiyä vastaan roiskui suomalainen veri, muttei kylläkään vastustajan vuodattamana. Matiasta koko viikon vaivannut nenäverenvuoto äityi toisessa erässä niin pahaksi, että näköä haittasi. Tuppo nenään erätauolla ja uutta usvaa putkeen. Matias toiselle kierrokselle vain yhden erätappion kokeneena.


Molemmat suomalaiset siirtyivät laulukuoroon hävittyään suoraan 0-3 2. kierroksen vastustajilleen, Heke Sveitsin Nicolas Müllerille ja Matias Englannin Adrian Wallerille.

Turnauksen välierät pelataan lauantai-iltana ja finaali sunnuntaina.

RUSSIAN OPPORTUNITIES FUND CHAMPIONSHIPS 2008 (PSA $4000)

1. kierros:
Matias Tuomi - Mohamed Elkeiy EGY 3-1 (11-8, 11-9, 6-11, 11-8)
Henrik Mustonen - Aleksei Severinov RUS 3-0 (11-6, 12-10, 11-7)
2. kierros:
Matias Tuomi - Adrian Waller ENG 0-3 (8-11, 7-11, 10-12)
Henrik Mustonen - Nicolas Müller SUI 0-3 (4-11, 9-11, 1-11)

Joulukuun 12. 2008, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

1 Comment lisää...

Tampere Open

Vuoden Tampere Open sai arvoisensa finaalin, kun vastakkain asettuivat Suomen kakkonen ja kolmonen ESRC:n Matias Tuomi ja Hollolan/Lahden/Ylivieskan Heke Mustonen. Kumpikin oli selvinnyt helposti välierästään (Matias HSRC:n Aleksi Leskisestä ja Heke järjestävän seuran Henri Kronlundista). Takana oli tiukka taisto syksyn SM-liigassa (jossa Heke Oulun kierroksella nipisti niukan 3-2-voiton).

Nyt vastakkain asettuivat itseluottamusta uhkuva Matias ja hieman hermostuneen oloinen Heke. Matias eteni ensimmäisen erän voittoon ollen koko ajan pienessä pistejohdossa. Toisessa erässä Matias oli hätää kärsimässä, ollen jo 2-8-häviötilanteessa. Matias kipusi kuitenkin sisukkaasti rinnalle ja ohi ja eräpalloon saakka. Matiaksella oli jopa otsaa hylätä tuomarin antama lettikin (mikä PAR-pistelaskussa merkitsee samalla myös pisteen myöntämistä vastustajalle). Tiukan taistelun jälkeen Heke pinnisti kuitenkin jatkopalloilla erävoittoon, mikä jäikin hänen ainoakseen.

Kolmas ja neljäs erä olivat taas Matiaksen ja virheettömällä pelillä hän otti 3-1-voiton ja isoimman, 300 euron rahapalkinnon.

Pronssipelissä Kronlund päihitti Leskisen 3-2 oltuaan jo 0-2 tappiolla.

Lukuisista sarjoista mainittakoon tässä vielä naisten sarja, jonka vei nimiinsä “suvereenisti” TSK:n oma Tuula (Myllyniemi) Minetti, ESRC:n Pia Ojalan niiatessa hopeaa. Piian viikonlopun saaliiksi jäi moninkertaisen pelitutun Mikkelin Saara Valtolan päänahka.

Virolaiset pelaajat olivat valmentajansa Toni Wallinin johdolla mukana monilukuisesti. Riemu oli suuri, kun Kristjan Pettai leivottiin 3-kaavion mestariksi ja Erki Vall sai nelosen pronssia.

Marraskuun 16. 2008, kirjoitti admin, aiheet Yleistä

kirjoita kommentti lisää...

Matias ja Heke Hollannissa

Samaan aikaan kuin muu Suomen eliitti kisaa Ollin johdolla SquashKuopion juhlakisoissa, raatavat meidän poikamme maailmalla eli Matias Tuomi ja Heke Mustonen Q-Sourcing Squash Trophyssä Rotterdamissa. Molemmilla on tiukka rupeama, sillä koko kisa käydään läpi kahdessa päivässä.

Ensimmäisellä kierroksella pojilla oli vastassa veljekset, sillä Matias kohtasi sijoitetun Sandor Kockin, kun taas Hekellä kävi vähän parempi tuuri ja hän sai vastaansa karsinnoista Martijn Kockin. Voitot kuitenkin molemmille meikäläisille.


Pojilla meni toinen kierros tiukille, molemmat ottelut venyivät viidenteen erään. Matias oli ottelussaan Rene Mijsiä vastaan aluksi hätää kärsimässä, hävityn ensimmäisen erän jälkeen toinenkin oli tilanteessa 2-10. Tällöin Matias sai pelistä kiinni ja vei seuraavat yhdeksän pistettä ollen eräpallossa. Vastustaja oli kuitenkin sinnikkäämpi ja vei tämänkin erän. Seuraavat erät tulivat kuitenkin Matiakselle ja tiukka voitto 3-2 ja välieräpaikka, ykkössijoitettua USA:n Gilly Lanea vastaan.

Heken yhtä tiukka matsi kolmossijoitettua vastaan ei päättynyt yhtä onnekkaasti, vaan Heke sai tunnustaa Schweertmanin paremmakseen luvuin 2-3.


Matiakselta oli isompi puhti poissa sunnuntain välierässä, ja kun samalla koko kisan vihoitellut jalkapohja ei antanut rauhaa, pääsi Gilly Lane melko helpolla pelillä eteenpäin ja sunnuntai-illan finaaliin.


Q-Sourcing Squash Trophy, Rotterdam (PSA $3000)

1. kierros:
[5] Matias Tuomi - Sandor Kock NET  3-1 (11-7, 2-11, 11-8, 11-6)
[8] Henrik Mustonen - [Q] Martijn Kock NET  3-0 (11-5, 12-10, 11-4)

2. kierros:
[5] Matias Tuomi - [4] Rene Mijs NET  3-2 (9-11, 12-14, 11-9, 11-6, 11-9)
[8] Henrik Mustonen - [3] Piedro Schweertman NET  2-3 (12-10, 6-11, 11-9, 6-11, 11-13)

Välierä:
[5] Matias Tuomi - [1] Gilly Lane USA  0-3 (7-11, 6-11, 2-11)


Q-Sourcing 2008 -juliste (pieni)

Marraskuun 8. 2008, kirjoitti admin, aiheet PSA, Yleistä

kirjoita kommentti lisää...