squash.nu!

Squash-liigan 3. kierros

Squashliigan miesten SM-sarjan 3. kierros käytiin ESRC:n isännöimänä Esport Centerissä. Järjestävä seura oli päättänyt viedä kierroksen läpi vain kolmella kentällä, joten pelit venyivät iltamyöhäiseen, viimeisen matsin viimeinen pallo läsähti vasta kello 16:40. Tämä on melko myöhään, kun itse pelit aloitettiin ajallaan eikä muita viivästyksiä sattunut.

De facto -päävalmentajamme Tomi Niinimäki esitteli pikaisesti ennen pelejä tekemäänsä liigatutkimusta, jossa johtopäätöksenä saatiin muun muassa kuulla, ettei kaksipäiväisiä kierroksia (tuplakierroksia) haluta. Minusta tämä on suuri moka, juuri pitkään viikonloppuun siirtyminen saisi liigaan enemmän sitoutumista ja tunnetta.

Ruokatarjoilua on sen sijaan kuulemma tulossa, ketä se sitten oikein kiinnostaa, kun kerran pelien välissä ei oikeata ruokaa voi nauttia ja pelaajat ryntäävät kierroksen jälkeen mahdollisimman pikaisesti “tärkeämpien” tekemisten (perhe, työ, ???) pariin. ESRC ei ollut tällä kertaa katsonut tarpeelliseksi järjestää yhteistä ruokailua (toisin kuin HSRC, joka viime kierroksella tarjosi Merihaassa maittavaa lasagnea). Saatavilla oli nyt vain banaaninpuolikkaita ja mehua.

ESRC - Ylivieska 4-0

Kauden debyyttinsä teki Espoon väreissä joukkueen luuvitonen, syömähammas ja ilmatorjuntaykki Tatu “Taisto” Murronmaa. Vastassa ollut Ylivieskan Teuvo Määttänen sai todisteen Taiston nykykunnosta kolmen (armeliaan) lyhyen erän verran.

Janne Järvinen ei antanut kokeneen Matti Saarelan rutiinin horjuttaa itseään, vaan otti hänkin puhtaan 3-0-voiton. Kakkosissa Matias Tuomi jatkoi Anssi Määttäsen kanssa siitä, mihin Tampere Openissa jäi eikä antanut raisiolaiselle mitään mahdollisuuksia. Anssilla oli kyseenalainen kunnia kuitata itselleen nollaerä, mikä on nykypistelaskulla tietysti harvinaista.

Ykkösissä sai sateentekijä-guru Mike Harris seurata toivomuksensa mukaisesti aitiopaikalta kahden kärkipelaajamme koitosta. Olli Tuominen varmisti voitollaan Henrik Mustosesta puhtaan tilin päivän ottelusta ESRC:lle.

OSK - MiSq 1-3

Entinen MyyrSquashin tehopelaaja Olle Poutiainenpalasi tauon jälkeen tositoimiin tällä kertaa Mikkelin vahvistuksena. Ilman rankingia oleva Olle pelasi siis nelospaikkaa ja sai vastaansa Oulun kehäketun Harri Valasman. Eriä voitettiin vuoratahtiin ja välillä kumpikin pelaaja piti toverillisesti yhteisen pitkähkön lepotauon kentällä. Leppoisa tuomari ei katsonut tarpeelliseksi puuttua uupuneiden pelaajien toimiin. Viidennessä erässä Olle sai vihdoin kahdeksan pisteen putken päälle ja voitti erän ja koko koitoksen.

Jo kuulemma jäähdyttelevä muinoinen huippupelaaja Markus Vanhanen ei päästänyt Matti Eskelistä peliin mukaan lainkaan ja vei helpon 3-0-voiton, kärsien vain 10 tappipistettä koko ottelussa. Maajoukkuevalmentaja Mika Monto vei yllättävän selvän 3-0-voiton kovakuntoisesta Tuomas Häkkisestä.

Mikkelin ykkönen, Kuopiossa majaileva ja iloista perhetapahtumaa lähipäivinä odotteleva Erno Teitti ei yhdestä erätappiosta huolimatta ollut ongelmissa Oulun juniorin Ville Hiltusen kanssa.

TSK - HSRC 2-2

Sählymaalivahtina varsinaisesti kunnostaunut Toni Lötjönen oli syksyn turnausmenstystensä (miehen uran ensimmäiset kisat) ansiosta nostettu ykkösjoukkueen rinkiin. Vastaan tullut Tampereen sitkeä Jussi Vehniäinen vei kuitenkin selvän voiton. Armeijan jälkeen squashiin uudelleen hurahtanut Pyry Poikolainen pelasi pirteästi Henkka Kronlundin kanssa, muttei pystynyt kääntämään enää viidettä erää itselleen.

Tomi Niinimäki pelasi haluttomahkosti Aleksi Leskistä vastaan ja kärsi puhtaan 0-3-tappion.

Ykkösissä oletin viime aikoina kovan Arttu Moision tekevän puhdasta jälkeä Heikki Konosesta, mutta toisin kävi. Artun kova kilpailutahti (turnaus per viikko) teki tepposensa ja syksyllä vain liigaa pelaillut Heikki otti erä erältä selvemmän voiton.

Tampere ja Helsinki tasasivat näin pisteet, kummankin vietyä kaksi matsia nimiinsä.

ESRC - OSK 4-0

Tatu aloitti vakuuttavasti Harrin kanssa ollen hetkessä jo 5-2-johdossa. Sitten tuli musta hetki tai parikin ja tilanne 5-7 ja 6-10. Tästä sillasta ei ESRC:n hollantilaisvahvistus enää noussut vaan erä meni Harrille. Toinen erä oli kuitenkin Murronmaan näytöstä ja kolmannenkin hän vei nimiinsä. Neljännessä erässä näytti kuitenkin noutaja tulevan ekan erän tapaan ja ottavan omansa. Pienen pelailun jälkeen tilanne olikin 5-8 ja 6-10 ja Harrilla siis lopulta eräpallo. Uskomaton kuuden pisteen putki vei kuitenkin Tatun ja ESRC:n erä- ja otteluvoittoon.

Janne Järvinen otti päivän toisen 3-0-voittonsa, nyt Oulun Matti Eskelisestä. Selvistä eränumeroista huolimatta Eskelinen pelasi ajoittain todella hyvää ja taidokasta kössiä, mutta liike ja taito ei riittänyt erävoittoihin saakka.

Kakkosten eli Matias Tuomin ja Mika Monton pelissä tuntui taas olevan enemmän panosta kuin muualla. Aikaisemmissa peleissä Mika oli voittanut helposti Tuomas Häkkisen ja Matias Anssi Määttäsen. Pelin alusta lähtien Mika vaani Matiaksen virheitä ja tykitti stopparin tai kieron boastin aina tilaisuuden tullen. Matias ei ollut terävimmillään ja pallot tipahtelivat liian usein puoleen kenttään tai nousivat hyökkäyskorkeudelle. Ensimmäinen erä lipsahti kuitenkin selvänumeroisesti Matiakselle. Toisessa erässä Mika oli koko ajan hieman niskan päällä ja pari pistettä edellä. Matiaksen peli tuntui olevan hieman kipsissä. Eräpallon selvittäminen 10-9-tilanteessa antoi Matiakselle kuitenkin itseluottamista ja erävoittoon tarvittavat pisteet kaavittiin kasaan, vaikka 11-10-tilanteen syöttö lipsahtikin harakoille (”tunsin sen heti pallon osuttua mailaani, kosketus oli liian kova” Matias tilitti). Kolmas erä oli kaikkein tasaisin, mutta tilanteen oltua Mikalle 9-8 ei pisteitä tehnyt enää kuin Matias.

Viimeisessä pelissä Oulun nuori Ville Hiltunen pyristeli ykköspelaajaamme vastaan, mutta sai Ollin löysäillessäkin vain hajapisteitä.

Toinen puhdas 4-0-voitto ESRC:lle tänään ja tarpeelliset 8 pistettä.

HSRC - MiSq 1-3

Toni Lötjönen vei kolmoserän jatkopalloille, muttei kyennyt horjuttamaan Mikkelin nelosena pääkaupunkilaisia vastaan hyörinyttä Oskari Valtolaa. Pyrynkään pyristely ei kartuttanut HSRC:n pistepussia, Markus Vanhaselle selvä 3-0-voitto.

Liekö Häkkisen häviö Montolle sisuunnuttanut hänet tai Leskisen voitto Niinimäestä löysyttänyt ensinmainitun pelikurin, mutta Tuomas käänsi taisaisehkon pelin itselleen 3-1.

Päivän ehdottomin VÄÄNTÖ isolla veellä käytiin Helsingin ja Mikkelin ykköspelaajien Heikki Konosen ja Erno Teitin välillä. Kumpikin on keskittynyt tänä syksynä lähinnä liigaan. Erät olivat todella tasaista puurtamista ja oli sääli, että toisen oli hävittävä. No sääli on sairautta ajatteli Heikki ja vei viimeisen erän lukemin 11-9. Kaikki muut serät olivat muuten päättyneet vuorovoittajin lukemiin 11-8! Ernosta näki pelin jälkeen, että häviö oli katkera ja mies pelasi aivan vakavissaan. Juuri tämän titaanien taiston takia oltiin lähellä iltaviittä kisahallin hiljentyessä liigapelaajien osalta.

TSK - YlivSq 3-1

Kirjanpidollisesti viimeisenä, mutta aikataulussa paljon paria viimemainittua aikaisemmin pelattiin vielä Tampereen ja Ylivieskan kamppailu. Teuvo Määttänen kärsi päivän toisen häviönsä, nyt Jussi Vehniäiselle, Tommi Ryyppö pelasi päivän ainoan pelinsä, mutta joutui Henri Kronlundin yliajamaksi ja Anssi Määttänen kärsi katkeran viisieräisen tappion Tomi Niinimäelle.

Yllättävän hyvä ja kova peli käytiin Artun ja Heken välillä. Arttuhan oli hävinnyt selvästi Heikki Konoselle ja Heke pyristellyt vastaan Olli Tuomiselle, mutta yhtä kaikki näytti siltä, että peli painoi enemmän Heken kuin Artun jaloissa. Kummassakin ensimmäisessä erässä Arttu vei hiljakseen peliä, johti 5-3 (1. erä) ja 6-2 (2. erä), mutta yhtä kaikki Heke tuli virheistä ja liukasteluista huolimatta rinnalle ja ohi. Kolmannessa erässä Artun voimat olivat sitten jo lopussa ja Heke vei sen 11-4.

Tilanne

ESRC johtaa liigaa “ylivoimaisesti” viidellä pisteellä ennen pahimpia uhkaajiaan Mikkeliä ja Tamperetta. Neljättä playoffs-paikkaa kärkkyvät Helsinki ja Ylivieska. Oulun kohtalona lienee suora putoaminen ranskalaisen visiitin jälkeen.

Liigajohtaja ESRC:llä on ollut esittää joka kierroksella jotakin uutta ja mullistavaa. Mithän joukkue kehittelee tammikuun Oulunmatkalle…?

by admin on Marraskuun 28., 2009, under Yleistä

5 comments for this entry:
  1. tepa

    hei HALOO,Tähän on normiakataulu kun meolaan vasta menossaSAUNAAN!!!

  2. Jari Mether

    Erinomainen raportti, ansaitsisi tulla julkaistuksi liitonkin sivuilla.

    En ole koskaan pelannut liigatasolla, joten siinä mielessä seuraava on vain akateemista kohinaa:

    Olen samaa mieltä raportin kirjoittajan kanssa; pitkä viikonloppu nostaisi liigan arvostusta ja olisi hyvä ratkaisu. Mikäli pitkän viikonlopun liigapelaaminen ei joitakin kiinnosta, antakoon seurat tilat niille, joita se kiinnostaa.
    On oikein ja hyvä, että kyselyjä tehdään ja kentän ääntä kuullaan. Ei se kuitenkaan tarkoita, että aina pitää sen mukaan mennä.

    Jari M.

  3. J.J.

    Vielä kommentti kaksipäiväisyydestä:
    Omasta puolesta kaiksipäiväisyys on ok, mutta kahden pelin takia täysin tarpeetonta. Eli silloin pitäisi pelata 2 kierrosta viikonlopussa, joka taas tarkoittaa vain 2-3 kierrosta vuodessa mikä on aika harvoin (ja aika ikävää jos joltain joukkueelta puuttuu juuri silloin pari kaveria vahvuudesta). Summa summarum olen kyllä enemmän yksipäiväisten liigapelien kannalla ja pyritään tekemään tapahtuma paremmaksi juuri ruokailujen ja muun oheitoiminnan kautta.

  4. admin

    Katseet kääntyvät Ruotsiin päin, siellä pienen harharetken (pelkkiä tiistaikierroksia) jälkeen palattiin pitkiin viikonloppuihin. Lauantaisin pelataan 2 peliä ja sunnuntaina vielä 1 elikkä 3 per vkl.

    Kun meillä on 6 joukkuetta, ja jos jokaisella olisi oma viikonloppu, niin tulisi 18 “kierrosta” eli matsia (nyt on kymmenen matsia). Koska tästä ei tulisi tasamäärät pelejä (tai siis yhtä monta keskinäistä), niin voitaisiin ehkä laittaa vielä lisäksi jonkinlainen 2 kierroksen superlauantai vaikka Mikkeliin, jossa olisi sitten televisio varmasti paikalla - ja myös kaikki Suomen huippupelaajat!

    Pistin muuten merkille lauantaina, kuinka yksi sun toinen katsomossa ihasteli sitä, että kaikki huippupelaajat olivat mukana. Nythän oli Espoossa koko valion 12-porukka sekä A:stakin vielä ekasta kympistä 4.

    Tuolla pitkällä viikonlopulla vaan saataisiin sitä fiilistä. Järjestävä seura hoitaisi tietysti jonkinlainen (rauhallisen) illanvieton ja mahdollisesti sponsoriensa kautta yöpymiset jne.

  5. Jari Mether

    Sanoisin, että se on pitkälti adminin tiivistämänä juuri näin. Minusta tämä vaihtoehto kannattaisi ottaa vakavasti huomioon osana liiton kilpailutoimintaa alkaen 2010 syksystä.

    Jari

Leave a Reply